Heinolan Eläkeläiset ry
Eläkeläiset ry on Suomen ensimmäinen valtakunnallinen eläkeläisjärjestö. Järjestö on poliittisesti sitoutumaton eläkeläisten etujen puolustaja ja yhdessäolojärjestö. Toiminnan arvoja ovat yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus sekä solidaarisuus heikompia kohtaan. Järjestö julkaisee Eläkeläinen-lehteä, järjestää koulutuksia, kulttuuri- ja ohjelmatoimintaa, juhlia, matkoja, erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia sekä eläkeläisten vapaaehtoistoimintaa.
Heinolan Eläkeläiset ry on perustettu vuonna 1960. Yhdistyksen tavoitteena on jäsenten ja ikäihmisten kunnon ja henkisen vireyden ylläpitäminen sekä eläkeläisten edunvalvontaan liittyviin asioihin vaikuttaminen.
Heinolan Eläkeläiset ry järjestää monenlaista toimintaa kuten laulukuoroa, voimistelua, joogaa, käsityökerhoa sekä yhteislauluiltoja. Yhdistys järjestää tansseja, teatterikäyntejä, retkiä sekä vierailuja sekä juhlia Hopearannassa eläkeläisten kesäpaikassa. Heinolan Eläkeläiset ovat remontoineet Heinolan Järjestötalon, joka sijaitsee Tommolan kaupunginosassa osoitteessa Tehtaantie 8. Järjestötaloa kuten Hopearantaakin on mahdollista vuokrata esimerkiksi erilaisiin juhlatilaisuuksiin. Järjestötalolta löytyy myös pienempi kerhotilaksi soveltuva tila.
Yhdistys toivottaa uudet ja vanhat jäsenet mukaan yhteiseen toimintaan. Lisätietoja yhdistyksestä ja sen toiminnasta saat Eläkeläisten kotisivuilta.
Yhteystiedot:
päivitetty 14.10.2023

Puheenjohtaja
Hely Alakokkare Lepsalantie 1199, 19510 LEPSALA 040-771 5558 helyalakokkare(at)gmail.com |
Varapuheenjohtaja
Heikki Honkanen 044-077 5512 heihonka(at)gmail.com |
Matkavastaava
Leena Leppänen 040-529 5053 jouko.leenaleppanen(at)gmail.com |