Eläkeliiton Heinolan yhdistys ry
Eläkeliiton Heinolan yhdistys ry:n tarkoituksena on kotikaupungissaan Heinolassa eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien henkisten ja aineellisten etujen valvominen sekä heidän asemassaan ilmenevien epäkohtien korjaaminen. Yhdistyksen toiminnan arvoja ovat inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, yhteisvastuu sekä vuorovaikutus. Yhdistys on osa valtakunnallista Eläkeliittoa ja kuuluu Päijät-Hämeen piiriin.
Yhdistyksen jäsenet kokoontuvat tapaamisiin torstaisin parittomilla viikoilla ja perjantaisin liikunnan merkeissä parillisilla viikoilla. Lisäksi yhdistys järjestää vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoiset kohtaavat ja auttavat ihmisiä esimerkiksi koti- ja laitosvierailuilla, tarjoamalla asiointiapua ja puhelinkontakteja. Yhdistys tarjoaa vapaaehtoisille tukea kouluttautumisessa.
Yhdistyksen jäsenet saavat apua eläke- ja sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa, alennusta jopa 86 euroa lomakeskuspalveluista omissa lomakeskuksissa, mahdollisuuden osallistua palvelevaan vapaaehtoistoimintaan, mahdollisuuden itsensä kehittämiseen ja koulutukseen edullisilla monipuolisilla kursseilla sekä tietenkin jäsenet voivat osallistua yhdistyksen matkoille, retkille, kerhoihin ja luennoille.
Yhdistyksen kotisivut löydät tästä.
Yhteystiedot:
päivitetty 14.10.2023

Puheenjohtaja, liikuntavastaava
Seppo Hokkanen Sarkolankuja 3, 18200 Heinola 040 5247333 Varapuheenjohtaja, vanhusneuvoston jäsen Pekka Kantanen |
Sihteeri
Sirkka Lokko |
Rahastonhoitaja, jäsenrekisterinhoitaja
Marja-Leena Koskimaa 040 5009489 marjaleenakoskimaa(at)gmail.com |